Sunnuntaihin starttasimme kilpailijoiden kanssa jälleen tutulla tyylillä klo 6 hotellilta ja matkasimme järjestäjän bussilla kisapaikalle. Turistit tulivat hieman myöhemmin :) Saavuimme hallin ovelle 6.30, jossa vastassa oli portsari, joka kovasti ranskaksi puhuen esti meitä pääsemästä halliin. Ensimmäisenä kävellyt toimitsija päästettiin sisälle, mutta hän kohautti olkaansa hymyillen huutoihimme ja jatkoi matkaansa jättäen meidän ovelle. Yitimme aikamme puhua portsaria ympäri, mutta hän selitti kovasti jotain ranskaksi takaisin ja osoitteli kelloa, että sisälle pääsee vasta klo 7. Lopulta saimme puhuttua sisään yhden Norjalaisen, joka osasi muutamia sanoja ranskaa ja hän lähti hakemaan järjestäjiä apuun. Järjestäjät saapuivat ja puhuivat meidät sisään. Aika kummaa, että kilpailijat tuodaan hallille eikä suoraa auteta edes sisälle. Ehkä Suomen MMissä 2014 osaamme hoitaa monta asiaa fiksummin!

Hallissa oli aamutuimaan rauhallista ja ehkä muutoinkin viikonlopun päivät olivat näyttelyn osalta väljempiä kuin torstai ja perjantai. Kilpailu alkoi 8.30 nollakoiralla, joka mm. suoritti seuraamisen kahteen kertaan sekoilujen vuoksi. Kaukojen järjestys oli sama kuin karsinnoissa. Siirtymät kehässä olivat melkoisen pitkiä ja tapahtumat hassusti pitkälti ruudun päässä. Paikallaoloissa Suomalaisille ei tapahtunut mitään erityistä: Mette 10/8,75 (korjasi toista etujalkaa kerran istumisen jätön jälkeen), Zen 9,5/10, Mac 10/9,75 ja Zici 9,75/10.

Suomalaisista ensimmäisenä suoritusvuorossa olivat Mette ja Heidi. Ohattu 6,5, luoksetulo 8,5, kaukot 6,65, zeta 7,75, seuraaminen 7,25, ruutu 8,5, tunnari 9 ja hyppy 8,5. Harmittava, mutta hienosti hoidettu korjaus ohjatussa ja yksi korjaus kaukoissa verottivat pisteitä. Koirakon ykkösputki arvokisoissa ei katkennut ja pisteitä kertyi yhteensä 257,5. Tämä oikeutti parivaljakon kisan 10. sijaan.

Toisena kehään starttasivat Zen ja Katja. Ohjattu 8,75, luoksetulo 7,5, kaukot 7, zeta 6, seuraaminen 7,75, ruutu 9,25, tunnari 7 ja hyppy 8,75. Harmittava väärä asento zetassa ja yksi lisäkäsky kaukoissa - pisteitä yhteensä 257,25. Ykköstuloksella koirakko sijoittui finaalissa 11. sijalle.

Numerolla 12 olivat vuorossa Mac ja Jessica. Ohjattu 9, luoksetulo 9, kaukot 7,5 (ennakoi ensimmäistä nousua liikkurin merkistä), zeta 8, seuraaminen 8. Ruutuun mennessä alkoivat kuulutuksen, Mac meni hienosti ruutuun mutta jäi aika etureunaan ja Jessivan lähdettyä kävelemään sitä kohden nousi hieman. Nopealla käskyllä painui kuitenkin heti alas ja teki lopun liikkeen hienosti, mutta tästä liikkeestä 0. Voi harmien harmi! Lopuista liikkeistä tunnari 7,75 ja hyppy 9. Kokonaispisteet 240,5 ja finaalin 15.

Viimeisenä suoritusvuorossa suomalaisista numerolla 15 olivat Zici ja Tarja. Karsintapäivien kirkas voittaja keräsi kehänreunalle paljon jännittyneitä katsojia ja voitte uskoa että meidän suomalaisten sydämet pamppailivat aikalailla. Ensimmäisenä liikkeenä ohjattu, jossa koira lähetettiin kehän pitkää sivua ja katsomoa kohden ja ruutu jäi eiliseen tapaan koirakon oikealle. Zici sai arvonnassa oikean ja oli oli sitä mieltä, että kisa alkaa ruudulla- korjaus ei onnistunut ja käskyjä tuhraantui liikaa: 0. Ohjaaja tsemppasi jatkon hyvin, vaikka tuomareiden ilmeet näyttivät siltä, että mitäpä tässä jatkamaan. Luoksetulo 8, kaukot 8, zeta 8, seuruu 7,75, ruutu 7,5, tunnari harmillisesti 0 ja hyppy 7,25. Kokonaispisteet 212,25 ja 19. sija.

Ensimmäinen kerta 8. vuoteen, että suomi jäi arvokisoissa ilman mitalia. Mutta kuten taas kerran huomasimme, olosuhteet eivät ole helpot ja herkässä lajissa voi sattua kaikenlaista. Nyt ainakin tiedämme taas kotiin palattua mitä työpäivän päätteeksi pitää tehdä: treenata lisää! Häntä pystyyn ja kohti uusia seikkailua, PMt odottavat joukkuetta taas syksyllä.

Ranskalainen netti sanoi eilen sopimuksensa irti ja videoiden lataaminen oli yhtä tuskaa. Pete lupaa jatkaa hommaa heti kotiin palattua, joten saatte arvon fanit kyllä ne loputkin videot vielä katseltavaksi. Kiitokset kotikatsomoihin kannustuksesta ja tsemppiviesteistä!

Finaalipäivän videoita:

Heidi ja Mette